Suutarilan karvaiset bloggaajat

Olen ollut blogin suhteen hiljaa, ku ei oo silleen ollut mitään kummempaa kirjoittamista. Toki voishan sitä kirjuutella mitä lystää mutta ei se oikein oo mun juttu. Jos jostain asiasta pitää kirjuutella pitää se nousta virallisen blogi-kynnykseni yli.

Meille koko perheelle (Ihq emäntä, ihqt pikku-isännät, Wendykkä ja sit tuo Jyrkkis) kuuluu pelkkää hyvää, vuosi 2009 mennä huristi ja uutta vuotta ollaan jo muutama päivä vietetty. Oma kuntokin on kohentunut painon muodossa. Ruoka maistuu nyt oikein hyvältä, olen nykyään varsin muodokas lampurineiti.

Juoksu aikakin on parhaillaan menossa.  Olen jo saanut herra Pablo-russelin ihan sekaisin. Puolisokeana ukonrahjuksenakin vielä näköjään tietää mistä on kyse. Meidän möksällä kun oltiin alkoi juoksut. Meni noin pari päivää niin sitten herra-Pablolla alkoi hyrrätä pääkopassa. Voi sitä uikuikuikkua ja piippiippiippiä.

Möksältä kun mentiin kotiin, Pablo tuli meille pariksi yöksi ku mun kaveri Pirkko jäi vielä mökille.
Pablo unohti sitten seuraavaksi tyystin että mikä on nukkuminen, syömisen se kyllä vielä muisti.
Ajatelkaa nyt, puolisokea russeli-ukonrahjus silmät tolppana pystyssä, yrittää saada mut niinq sellaiseen tilaan että tulis lampurirusseli pentuja? Kovasti koitti lonkkaa ja tiesmitä ruumiinosaa, mutta ku ei se onnistu. Noh sitten emäntäv..eiku isäntäväki (Jyrkkis-isäntä seuraa mun takaa että mitä kirjoittelen, pitää olla tarkkana) alkoi huolestumaan että ei tästä hommasta tule mitään. Pablo pääsi vihdoin omaan kotiin nukkumaan ja odottamaan että Pirkko tulee kotiin, huhuhuh noita ukkoja.

Mukavaa pirtsakkaa talvikeliä kaikille kamuille!

Kävin tänään erään  ihana ihmisen (Dina Korna) luona joka selvästi arvostaa minua ja tykkää minusta semmoisena kuin olen. Kirjoitti minusta vielä todistuksen ja ihan oikealla enklannin kielellä.

Näin se kirjoitti:
Veri guud taip, guud sais, exe top lain, ribiake kuld be a litle pit diiper, enaf arkulated in front & behaind.
Feminiini hed in proproson to her badi. Massle kuld be a litle pit stronger. Kuud pigmenteison. Kuud straktar of kout. Muuving vell.

Ihana ihminen. Sain vielä ihanat vaaleansinisen ja vaaleanpunaisen ruusukkeet.

Ja sitten minun proidi Hippa sai hirmu hienon todistuksen, jossa luki kans enklanniks kaikkea ihanaa ja siinä oli semmoinen lyhenne että huhuh, FI MVA! Oon megaylpeä proidistani! Kratuleisson proidiseni!

Isäntäväkeni (vitsikkäinä jälleen)  totesivät kylmän sarkastiseen tyylinsä että okkei, kun sait hyvä todistuksen saat nyt sitten makkaraa, et joudu luopumaan turkistasi.

Siis, voittekste kuvitella?

Huomaatte ehkä että emäntä yrittää hyvittää minulle tehdyn vääryyden, siinä se mielistelee ja hymyilee, ihan kuin jokin olisi niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Mutta totuus on kuitenkin se että paljon on tapahtunut.

Eräänä sunnuntaipäivänä minut vietiin mummolaan. Vastaanotto oli varsin riemukas. Sain jopa hengittää, mutta liikkua en. Jentta niminen poliisilammaskoira oli varsin tiukkana minulle. Sain luvan katsoa ympärilleni mutta en liikkua, jos liikuin tunsin välittömästi niskassani lempeät mutta vaativat hampaat, jotka olivat valmiina puristamaan kovempaa.

Jentta on poliisi, mutta ihan kuin se ei olisi riittänyt, nimittäin oma äitini Omena oli myös aika vaativalla tuulella. Sain samanmoisen kohtelun myös omalta äidiltäni, ensin mukamas nuuhkaillaan ja sit jos liikuin niin –naps-, oman äitylini lempeähköt hampaat niskassani.

Noniin, Jentta ja äityli, seuraavaksi tajusin että eihän mummolaa voi kutsua mummolaksi, pitäähän siellä olla myös ihka oikea mummo, ja sieltähän se löytyi ikkunan takaa. Mummo oli hieman ärtyisän oloinen (yllätys?) ikkunan takaa mummo haukkui ja olin näkeväni myös hymyn, eli mummon ylähuuli kyllä nousi paljastaen ylähampaat, mutta en saanut selvää että oliko se hymy, no ehkä se oli hymy.

Mummosta jäi sellainen tunne että se taisi olla pikkuisen höpertynyt.

Sitten yhtäkkiä tapahtui isäntäväeltä ihme unohdus, tyypit nimittäin hyppäsi autoon ja unohti mut sinne mummolaan? Noh, siinä sitten tatitin keskellä mummolan pihaa enkä uskaltanut liikkua minnekkään. Olin aika pyörryksissä.

Sitten kuitenkin onnistuin jotenkin selvittää asiat Jentta poliisilammaskoiran kanssa. Nimittäin lähdin eräänä päivänä Jentan kanssa metsälle, se oli mukavaa, minulle tuli tunne että olisimme ystävystyneet. Metsälenkillä teimme erään havainnon, nimittäin eräästä paikasta, hyvin lähellä mummolaa tuli taivaallinen tuoksu, Jentta iski minulle silmää ja kysyi että ajatteletko samaa mitä minäkin? Nyökyttelin päätäni. Hipsuttelimme takaisin mummolan pihalle ja yritimme saada kaikki 5 lampuria ymmärtämään että nyt kandee lähteä meidän mukaamme, myös mummokin.

Noh, eihän siinä kauan mennyt kun me kaikki lampurit hipsuttelimme metsään kautta lähitalolle jossa paistettiin makkaraa! Lähitalon isäntäväki hihitteli kun me kaikki istuttiin kauniissa lampuririvissä ja vastustamattomilla lampurikatseillamme yritimme viestittää talon isännille että maukas makkara, parempi mieli.

7 yötä mummolassa meni ihan mukavasti, olin löytänyt oman paikkani terassi- ja olohuoneen pöydältä, Mamma väitti että on hieman vaikeaa katsella uutisia kun makaan olohuoneen pöydällä, vaikka olen herttainen pieni ja huomaamaton.

Sitten eräänä päivänä kurvasi mummolan pihalle tutun näköinen auto. Isäntäväki astui ulos autosta ja olivat jotenkin anteeksipyytävän iloisen oloisia kun näkivät minut.

Sitten isäntäväki kertoi reissustaan että voi kun oli mukava reissu, pläpläplä, menimme sinne pläpläplä, siellä oli koiria, ja sitten mentiin sinne pläpläplä, sielläkin oli koiria, ja tätä tarinaa jatkui ja jatkui, minua alkoi pikkasen ärsyttämään. Miksi minua ei huolittu mukaan? En ole saanut siihen vielä tyhjentävää vastausta…

On ollut hiljaista blogissa ku mä mökötän, kerron sitten lisää myöhemmin, kun tämä mökötys menee ohi.

Aini, mä oon ollut mummolassa, mutta pääsen huomenna kotiin, jos siis noi tyypit edes muistaa mua enään…

Leikimme Wendyn ja Jänisjussin kanssa piilosta.
Missäpä se Wendyy luuraa, huhuu…

Hieman eppiä on kun Wendy oon niin pieni, se nimittäin hukkuu  tuohon peltoon, eikä sitä meinaa löytää, no sit pitää loikkia kuin jänis.

HAH Jänisjussi löytyi! Kuvitteli varmaan että en näe sitä, mutta sen korvat paljasti sen piilopaikan.

Toin on mun häntä, ei siis mikään peltokukka…

Mitäpäs meille muuta? Olin Abbyn luona viettämässä jotain Jussia, koska mulla on alkanut juoksuaika? Toisessa jussipaikassa minne nuo ihmistyypit ja Wendy meni olis nimittäin ollu sellainen Rambo russeliuros joka olis käynyt pikkasen kierroksilla jos olisin ollut siellä, tykkää kuulemma tytöistä joilla on pöksyt jalassa (huh) Noh, kivaa oli olla Siskin kanssa kuiteski!

Toinen kesälomapaikkani on myös varmistettu, kun nuo ihmistyypit lähtee heinäkuussa ruottitanska reissulle. Wendy on Pirkko-kamuni luona ja minä pääsen oman kasvattajani luokse asustelemaan. Kasvattaja mammani luona on myös mun ihku oikea mamma Omena ja sit mun mammani-mamma eli isomamma! Aika hurjaa!